sunnuntai 26. helmikuuta 2012

HEROES

"Do you ever get the feeling like you were meant to do something extraordinary?"


Alotin Heroesin kattomisen eilen ja katon tällä hetkellä kolmatta jaksoa. Tähän mennessä sarja vaikuttaa ihan mielenkiintoselta. Eli sarjassa porukka alkaa tajuta että niillä on eliluonnollisia voimia, esim. haavoittumattomuus, ajanhallinta. ajatustenluku, lentäminen ja tulevaisuuden maalaaminen, kelpais mullekki.

On vielä vähän epäselvää mitä tulee tapahtumaan, mutta tähän mennessä porukka pelastaa ihmisiä, hyppii alas korkeista paikoista, opettelee lentämään, maalaa tulevaisuutta, ettii Sylaria (kuka se nyt ikinä onkaan), tappaa porukkaa tietämätään tai tekee jotakin muuta yhtä järkevää. Mutta eiköhän ne jossaki vaiheessa tee jotaki 'suurempaa' porukalla, tai no mistä minä tiiän. We'll see.

Peter Petrelli
Claire Bennet
Niki Sanders
Hiro Nakamura
Isaac Mendez *_*
Matt Parkman
Mohinder Suresh

torstai 23. helmikuuta 2012

Shameless




Niinku sanoin edellisessä postauksessa, laitoin Shameless-sarjan nauhalle. Tänään aloin sitte kattomaan sitä. Ja se oli parempi kuin odotin, tosi hyvä oikeestaan.
Eli sarja kertoo Gallagherin perheestä, johon kuuluu: alkoholisti isä ja kuusi lasta. Mukana pyörii myös hieman 'oudot' naapurit (jos ketään voi tuossa sarjassa normaaliksi sanoa) ja lasten tyttö/poikaystäviä.

Isä Frank Gallagher. (William H. Macy on lostava näyttelijä!)
Ja kuten näkyy kaljapullo kädessä :D
Perheen pään roolin ottanut. Frankin vanhin lapsi Fiona
Frankin vanhin (ja viisain) poika Lip (Philip)
Perheen toiseksi vanhin poika Ian, joka paljastuu heti ekassa jaksossa homoksi.
Perheen nuorin tyttö Debbie.
 'Kiltti tyttö' joka mm. kerää rahaa unicefille ja pitää itse puolet.
Päätelkää siitä :D
Toiseksi nuorin häirikkö-poika, Carl
Liam ja Steve
Liam on perheen nuorin lapsi.
 Steve on Fionan, jonkin asteen poikaystävä (ainaki ekassa jaksossa, ja sitte se menee vähän mönkään :D


Ja jos sarja kiinnostaa, kato tuo video --^
Näyttelijät kertoo sarjasta ja hahmoista :)


Omasta mielestä on tosi hyvä sarja. Suosittelen. :)
Mutta nyt meen kattoon Shamelessiä :D

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Robert Knepper: The Bad Guy



Surffailin Twitterissä, ja eksyin jonku Robert Knepper fanin sivulle. Heti kun avasin kyseisen tyypin profiilin, kone alko ladata jotain videota. Olin ensin että wtf, mutta sitte hokasin että videon nimi oli *jotain numeroita* Robert_Knepper.  Olin että, okay, ja aattelin, että siinäpähän lattaa, katotaan mitä sieltä tulee. 


 No ei menny ku joku pari minsaa niin video oli koneella. Ja sitte...aloin kattoon sitä videota. Ja kaksi sekuntia myöhemmin olin aivan hymy korvisa. Video oli nimittäin 13 minuuttia pitkä, ja siinä oli pätkiä Robert Knepperistä eri elokuvissa ja sarjoissa.

SHAMELESS

Ja niinku varmaan jo kuvastaki näkyy, Knepper esittää taas jotain mukavaa miestä. 
Heti ekana oli pätkä kun se oli jossa Shameless-sarjassa.  Aattelin, että se vaikutti ihan jees sarjalta. No, kirjotin googleen ja selvis että Shameless alkaa huomenna Canal + Series:iltä ja jaksot missä Knepper on, tulee Keskiviikona ja Torstaina. Kiitos iskä siitä että meillä näkyy kyseinen kanava. Eli laitan sarjan nauhalle ja katon että millanen se sitte on, ja jos en tykkää niin katon ainaki ne Knepper jaksot.

HEROES


En oo jaksoakaan kattonu, mutta silti oon ihan fiiliksissä. Haluan kattoo tuon sarjan! Ekan kauden jaksot on kaikki koneella, joten houkutus on kova, mutta Niinaki haluais kattoo...se ei vaan taida olla ihan yhtä innokas ku minä xD Ärsyttää varmaan vähä kun oon kokoajan korvan juuressa "Heroes? Heroes?" Mutta, tulen jatkamaan sitä kunnes me katotaan sitä! Sucks to be you! >:D


Nii, Knepper esittää Samuel Sullivania Heroesin neljännellä kaudella ei yhtään aikasemmin ois voinu. Ja mitä nyt oon kuvia ja trailereita kattonu, niin näyttää mielenkiintoseltä tyypiltä. Sitte kans Sullivan Bros Carneval ja tuo kompassi juttu vaikuttaa kans jänniltä. Tosin, mulla ei oo mitään hajua mitä nuo jutut on, mutta ei kai se haittaa :D Mutta oli miten oli, tuo tatska on siisti, tarkotti mitä tarkotti.

Kaikki tiivistettynä yhteen lauseeseen: Niina, millon katotaan Heroesia? 

SITTE VÄHÄ KUVATUSTA













perjantai 17. helmikuuta 2012

Kirjoja ja leffoja

Käytiin tuossa Raahessa ja Kirjakaupasta tarttu mukaan tämmöstä:

Nörtti New Game ja Riordanin Liekehtivä Valtaistuin!
 (plus ihailkaa  ihanaa päiväpeittoani)
Ensin oli vaan tarkotus ostaa tuo Nörtti, mutta sitte Niina tuli hyllyjen välistä tuon Liekehtivän Valtaistuimen kans. On se mahtava kun se kattoo nämä tämmöset Rick Riordan asiat jos minä en ite tajua^^. En kyllä oo vielä ees lukenu Punaista Pyramidiäkään loppuun, mutta äkkiähän sen 400 sivua lukkee :D Mutta en oikeesti tienny että tuo on suomennettu jo, mutta kiva kun oli. Tosin ärsyttää kun ne ei voi jo suomentaa Son of Neptunea >:/ Ei sillä etten ymmärtäs sitä englanniksi, mutta onhan se mukavampi jos se on suomeksi.

Sitte käytiin kans Hittimaatissa. Koitettiin ettiä The Hero Movieta, mutta ei löytyny. Harmi, kun se vaikuttaa ihan hyvältä leffalta. Ja plus siinä on Peter Stormare, joka on loistava näyttelijä^^

Ja sitte vähä traileria :D





tiistai 14. helmikuuta 2012

The Killing Room, Up & Black Swan


THE KILLING ROOM


The Killing Room on semmonen psykologinen trilleri, jossa kolme miestä ja nainen suostuu lisätienestien toivossa koekaniineiksi kokeeseen josta he eivät tiedä juuri mitään. Ryhmä pistetään valkoiseen huoneeseen, jossa pöytä ja tuolit on pultattu lattiaan kiinni, josta voi jo päätella että kyseessä ei ole mikä tahansa koe. Se selviää ryhmällekkin, kun Peter Stormaren esittämä tohtori kertoo kyseessä olevan eräänlainen karsinta: lopuksi jäljelle tulee jäämään vain yksi.
   The Killing Room on omasta mielestä aivan semi hyvä leffa, voisin kattoo uudestaanki. Näyttelijäsuoritukset menee putkeen, mutta loppu jää kyllä vähän liiankin hämäräksi. On outoa ettei edes kerrota mitä 'selviytyjälle' tapahtuu. Tosin se antaa katsojalle mahiksen kehitellä omia teorioita.


UP - KOHTI KORKEUKSIA

Up - Kohti Korkeuksia on ehkä yksi kaikkien aikojen parhaimmista animaatioista. Leffa kertoo 78-vuotiaasta ilmapallokauppiaasta Carl Fredricksonista joka tapasi lapsena Ellien, jonka kanssa hän päätyy myöhemmin naimisiin. Ellien suurin unelma oli seikkailu vuorilla, mutta hän ehti kuolla ennen kuin unelma toteutui. Kun Carl aijotaan siirtää vanhainkotiin, hän päättää täyttää lupauksensa Ellielle. Tietämättään Carl saa mukaansa 8-vuotiaan Rasmuksen, jonka kanssa hän lähtee huvittavalle seikkailulle.
   Leffan alku on aivan ihana, herkemmiltä tulee varmasti tippa linssiin. Ja sitte kun alusta päästään niin se on sitte nauramista melkeen koko loppu leffa. Aivan loistava leffa. (Kiitos vaan ihmisille jotka sen mulle osti)
 Myös dubbaus on omasta mielestäni tosi hyvin onnistunut. Äänirooleissa on muun muassa: Antti Litja, Ismo Kallio, Heikki Paasonen ja Duudsonien HP Parviainen, Jarppi Leppälä ja Jukka Hilden.

BLACK SWAN

Black Swan on psykologinen trilleri tai psykologinen jännityselokuva, joka kertoo Joutsenlampi-baletin tuottannosta arvostetussa New York City Ballet'ssa. Tanssija Nina Sayers saa baletin pääosan, jossa hänen täytyy esittää viattoman valkoisen joutsenen sekä aistillisen mustan joutsenen rooli. Mustan joutsenen rooli on kuitenkin Ninalle liikaa ja hänen mielensä alkaa herkkyä.
 Leffa oli ehdolla viiteen Oscariin mutta voitti lopulta vain yhden, kun Natalie Portman voitti parhaan naispääosan Oscarin.
 Moni on Black Swania ylistäny ja moni on varmasti tykänny, mutta mun mielestä se ei oo niin erikoinen. Ensinnäkään en ikinä oo oikeen tanssista, varsinkaan baletista, innostunu saatika sitte tanssileffoista. Ja plus, tosta leffasta jäi vaan semmonen olo että pitäs olla täydellinen. Näyttelijät ja nayttelijä suoritukset oli kyllä hyviä, mutta ei ollu leffa mun makuun.

torstai 9. helmikuuta 2012

"It's been a long time..."

 It's been a long time since I've seen your smiling Face
It's been a long time since I've seen a sunny Day
But I don't Mind
When I've got you next to Me





Ei oo kyllä biisi mistä nuo ylemmät sanat on mutta tämä sopii mun mielestä hyvin noihin giffeihin. 
Ihana biisi ja ihanat giffit ♥
You made my day!

Ja ei nyt tullu niitä elokuva postauksia, sori.


Pika ATK tunti postaus!

Kun ATK ope antaa meidän suffailla koko tunnin niin sama kai se on kirjottaa postaus (tai ainaki alottaa).
Eli Paon neljäs kausi tuli, JA HEI! Perun kaikki ne edellisen postauksen puheet Bellickistä!  Ensin vihaa jotaki hahmoa mutta sitte kun se kuolee niin huudat siinä sohvan nurkassa: "NOOOO!!! Why did he die!?". Nähtiinpä taas että ei kannata sanoa mittään mielipidettä mistään hahmosta ennen ku se kuolee.
Kaikki hahmot joista minä tykkään, kuolee aina. Mukaan lukien neljännen kauden nörtti Roland. Se oli nero mutta tyhmä...tietyissä asioissa.  If ya know wha' I'm sayin'.
Anyways,
Kaikki kuolee.
Paitsi T-Bag. ¨
Thank God for that!

Mutta mutta, jos ei siitä Paosta taas höpöttäs koko postausta. So let's vaihdetaan puheen aihetta.

Ollaan Niina kanssa leffoja tässä lähi aikoina katottu, niin ku esim:
  • Paranormal Activity
  • Manaaja
  • Killing Room
  • Up *sniff*
ja aattelin sitte etää kirjottelen noista seuraavaksi sitte. (ellei joku välttämättä halua lueskella mun pelkkiä Pako paasauksia). En nyt kuotenkaan täälä koulussa vihti ruveta, että kirjotan sitte kun  pääsen kotiin :D

Koneet kiinni ja äikän tunnille -->

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

"It takes a con, to catch a con"

Taas haluan ilmoittaa että Pako on paras. Ne tuotantokaudet jotka tilasin on tullu, lukuun ottamatta neljättä, koska sitä ei ollu varastossa. No, eihän siinä muuten mitään, mutta kun tämä idiootti meni tilaamaan postiennakolla, mikä tarkoittaa sitä että tavara maksetaan kun se haetaan postista. Ja tässä tilanteessa sitten jouduttiin maksamaan ne kaikki kolme kautta jotka tilattiin vaikka siinä paketissa oli vain kaks. Nyt vaan sitte toivotaan että se yksikin sieltä tulee, nimittäin se olis vähä niinku meikäläisen vika jos se ei tuu (nimimerkillä en huomannut että laskulla maksaminen oli yks vaihtoehto *facepalm*)

Ja muuten tässä mun runoilussa on muutama spoileri, että jos et halua tietää, älä lue!

Toinen kausi oli ainakin melkeen yhtä hyvä kuin ensimmäinen. On kiva kun saadaan selville aisioita karkureiden perheistä ja menneisyydestä. Tosin tykkäsin ehkä enemmän ekasta kaudesta kun ne oli vankilassa, siellä kaikki oli samassa paikassa, vaikka eräät olisivat mieluusti halunneet tappaa toisensa siihen paikkaan. But hey, that's what makes it interesting!


Toisen kauden huono puoli on se että hahmot kuolee just kun alat tykkäämään niistä, mikä on aivan väärin.   
Heti toisen kauden alkumetreillä kun osa karkureista on lähteneet eri suuntiin, John Abruzzi, saa tietoonsa Fibonaccin olinpaikan ja päättää mennä ampumaan miehelle kuulan kalloon. Mutta kun Abruzzi saapuu ns.olinpaikalle, selviää että koko homma oli vain Mahonen huijaus saada Abruzzi nalkkiin. Mahone kehottaa Abruzzia astumaan ulos rakennuksesta. Abruzzi astuu ulos toisessa kädessään pyssy ja toisessa ristikaulakoru. Mahone käskee Abruzzia laskemaan aseensa ja polvistumaan. Abruzzi sanoi vaimolleen aijemmin että ennemmin kuolee kuin menee takaisin vankilaan, joten hän ei tee kuten käsketään vaan sanoo
 -"I kneel only to God. I don't see Him here." 
ja kohottaa aseensa, jonka takia Mahonen mukana olleet tukijoukot ampuvat Abruzzin täyteen reikiä.


 Toinen ärsyttävä kuolema, David "Tweener" Apolskis. Aluksi vihasin tuota hahmoa, eli vaan jotenki niin ärsyttävä, varmaan se puhe tyyli. Mutta...loppujen lopuksi, se kuoleminen ärsytti kaikista eniten.
 Tweener joutui eroamaan Michaelista ja muista, koska kukaan ei halunnut Tweeneriä vaikeuttamaan pakenemista. No, Tweener kuitenkin törmäsi muuhun porukkaan kun he etsivät Charles Westermorelandin rahoja Utahissa. Tweener oli vasikoinut aijemmin Fox Riverin paosta, joten Michael halusi selvittää voiko Tweeneriin luottaa. Hän lähetti Tweenerin tankaamaan auton ja hakemaan tarvikkeita kaupungista, mutta Tweener jäi kiinni. Mahone käski Tweeneriä viemään heidät muiden vankien luo, mutta Tweener vei heidät väärälle talolle. Talo oli Debra Jean Bellen, jolta Tweener oli saanut kyydin Utahiin. Tweener kertoi tytölle että on pahoillaan siitä että valehteli, ja toivoo että hän vastaisi kirjeisiin joita hän aikoo lähettää vankilasta. (Tässä vaiheessa todella tykkäsin Tweeneristä!) MUTTA, eiköhän vähä myöhemmin Mahone mene ja ammu senkin! Väärin, niin väärin! Nyt se tyttö ei saa ikinä niitä kirjeitä D:< Fuck you Mahone!


Mutta ei voi mitään. Pako on Pako. Ja Mahone on mulkku. Tässä vaiheessa


Mutta mutta...ollaan tässä aika ahkerasti Pakoa katottu. Kolmas kausi on jo yli puolen välin ja huh-huh, Sona (uus vankila) on tosi kiva paikka *being sarcastic* Ärsyttää vaan kun pitää sitä Bellickkiä katella, ottaa vaan jotenki se jätkä päähän. Plus se on tosi ihku kun se kävelee sielä Sonassa puolialastomana. Ihana mies ♥
Oletan että ymmärsitte Bellick komentit sarkastisina
Mutta sitte näihin oikeesti ihaniin miehiin:
T-Bag on vähä nöyrää poikaa Sonassa, voi pikku Teddyä. Sitä on vaan niin hauska kattoa kun tietää, että jos ne ei ois Sonassa, muutama kaveri ois päässy jo hengestään (yks pääsiki). Harmi vaan kun T-Bagillä ei oo niin isoa osaa kolmannella kaudella. Voishan tuota katella enemmänki, vai? Anyways, kun oon tässä kuvia katellu, niin se kasvattaa semmoset kamalat viikset! Näyttää vaan vielä enemmän joltain pedofiililtä.

From this...
...to this

No...Ei se nyt niin pahalta näytä viiksienkään kans...mutta paremmalta silti ilman viiksiä!

"It takes a con, to catch a con"

T-Bagistä mieleen. Kun oon tässä nyt jonkun aikaa Pako, enimmäkseen T-Bag/Robert Knepper juttuja netistä lukenu, huomasin että T-Bag on toisessakin sarjassa, Breakout Kings. Sarjassa on vissiinki kaks poliisia/tutkijaa jotka nappaa karanneita vankeja, muiden karanneiden vankien avulla. Ja kolmannessa jaksossa, The Bag Man, (lausutaan T Bag Man, höhöö (:<), porukka jahtaa T-Baggiä. Must see! Mutta enhän minä toki lukenut Breakout Kings wikistä kaikkea mitä siinä jaksossa tapahtuu, ehen. Kuulemma ehtii tappaa 7 ihmistä yhen jakson aikana. Sitä suuremmalla syyllä: Must see. Ja plus sitte vielä että se menee kattomaan kun sen äiti kuolee, IHAN SATA PROSENTTISEN VARMASTI EHDOTON MUST SEE! 
Mutta harmi vaan että Breakout Kings ei näy suomessa...ainakaan vielä. Toivottavasti sitte jossain vaiheessa.  Sehän on kyllä aika uus sarja (2011), että siinä voi mennä jonku aikaa. Mutta kyllä minä sen jakson, jos en koko sarjaa, jostain tongin :D