perjantai 6. heinäkuuta 2012

Movies, movies, movies

Sataviisikymmentäviisimiljoonaa vuotta sitten tiistaina käytiin kirjastossa ja vuokrattiin 4 leffaa.



Paholainen pukeutuu pradaan
Lainattiin Paholainen pukeutuu pradaan, koska alotettiin koulussa kattomaan, mutta ei keretty kattoa loppuun. En yleensä tykkää mistään muoti/vaate/meikki leffoista, mutta tämä oli ihan hyvä. Hauska ja silleen :) Ja elokuvahan ei olisi mitään ilman hyviä näyttelijöitä ja eli tämän leffan kohdalla: Anne Hathaway, Emily Blunt (yksi ainoista naisnäyttelijöistä, jotka pääsee minun lempinäyttelijöiden listalle), Meryl Streep ja Simon Baker. Semmonen perus juoni: ensin ei mee kovin hyvin, sitte menee tosi hyvin, sitte kaikki menee aivan päin persettä ja lopuksi kaikki on ihan mukavasti.

Inception
Niina on jo kauan halunnut nähä Inceptionin, joten se sitte tarttu mukaan. Ja me periaatteessa alotettiin kattomaan tätä leffaa yhen aikaan yöllä, ja koska ei hoksattu kattoa kuinka kauan se kestää, silmät viiruilla puoli neljän aikaan lopeteltiin. Mutta kaikin puolin hyvä leffa. Ei ollut mikään tylsä, vaikka pituutta oli aika reilusti. Ja kuten aina, Leonardo DiCaprio oli loistava. Ja oon tässä miettiny, että meneekö DiCaprio edes mihinkään leffaan jos se ei saa pääosaa tai kysytäänkö sitä edes muihin ku pääosiin :D

Uhrilampaat
Aivan mahtava elokuva. Alkoi harmittamaan kun ei laittanu Hannibal ja/tai Nuori Hannibal leffoja nauhalle kun ne tuli telkkarista. Hannibal "Kannibal" Lecter on kyllä aika mahtava jätkä (siis ei siinä ihmisten tappamis mielessä xD) Anthony Hopkins näyttelee kyllä hyvin :)
Vaikka uhrilampaat olikin legendaarisesti VHS-kasetilla se toimi ihan hyvin, lukuunottamatta paria kohtaa missä kuva katkes pariksi sekunniksi. Everybody ♥ VHS-kasetit.

Kaksin Karkuteillä
Aivanmahtavajaihanajaloistavaleffa!! En arvannut, että se olis niin hyvä kuin se sitte lopulta oli, vaikka oon halunnu kattoa Kaksin Karkuteillä siitä asti kun sitä mainostettiin (Niin...Niina haluaa kattoa Inceptionin ja minä piirrettyja, niin se vaan menee). Olen suuri animaatioiden ystävä ja Kaksin Karkuteillä on nyt animaatiolemppareiden listaykkönen, ja Tie El Doradoon hyvänä kakkosena.
 Tykkäsin tosi paljon suomalaisesta dubista, vaikka yleensä ajattelen että englannin kielinen on parempi (lukuun ottamatta paria poikkeusta; Tie El Doradoon, Madagascar jne.) Tykkäsin Lauri Tähkästä Flynn Raiderina, vaikka en nyt mikään Tähkä fani olekkaan. Ja tykkäsin tosi paljon Gothelin äänestä eli Sari Ann Moilasesta, joka kuulusti aivan hemmetin tutulta elokuvaa kattoessa, eikä ihme, sillä se on Ash Ketchumin ääni Pokemonin ensimmäisillä kausilla :D
 Mutta joo, kaikki menee ja kattoo Kaksin Karkuteillä!


Semmosia leffoja tällä kertaa :) Tämä postaus tuli vähän myöhässä, mutta tulipahan kuitenkin :D
Kirjotan tässä joku päivä elokuvista mitkä ostin kun kavin Prismassa joskus sata vuotta sitten ja joskus kirjotan muista elokuvista mitä oon kattonu (Kuudes Aisti, The Experiment, Pienin Painajainen Perheessä jne.)


Mutta Adios till then!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti